KAKSI SISKOSTA JA YHTEINEN UNELMA

KUINKA KAIKKI ALKOI

Tapaa omistajat ja henkilökunta

Omistajat: Marianne ja Susanna. Myyjämme: Heli 

Kuva: Jenni Kylänpää, Vakka-Suomen Sanomat 

MISTÄ SE OIKEIN ALKOI

Yrittäjäuramme alkoi vuonna 2012, kun ostimme kotikuntamme grillikahvion. Kaksi siskoa, joilla oli vain sisäinen tieto siitä, että meidän kuuluu perustaa yhteinen yritys. Olemme vuosien aikana uudistaneet, muokanneet ja kehittäneet toimintaamme omannäköiseksi. Molemmilla hieman hullua heittäytymistä ja taivaanrannanmaalariutta. Toinen maalaa isolla pensselillä, toinen on tarkkanäköinen yksityiskohtiin. Toinen levoton innostuja, toinen jalat maassa järkeilijä. Yhdessä me olemme kuitenkin täydellinen tiimi.

Lisäksi me olemme saaneet kanssamme toimimaan mahtavat ja ahkerat työntekijät. Heille suuri kiitos.

VEMO`S

Idea syntyi jossain vaiheessa koronan aikana ja mitä enemmän se muovautui, sitä paremmalta se alkoi tuntumaan. Tämä oli juuri sitä, mihin suuntaan halusimmekin kehittyä. Olimme jo grillillä käyttäneet paikallisia raaka-aineita ja olisi mahtavaa myös myydä niitä asiakkaille. Vehmaalla on monta tilaa ja tuottajaa, jotka jo myyvät tuotteitaan eteenpäin, joten miksi emme keräisi kaikkia tuotteita samaan myymälään.

Tämä oli pakko toteuttaa. Enää ei ollut kyse vain meistä, vaan ihan kaikista. Halusimme tehdä tämän niin, että kaikki osapuolet hyötyvät. Olisi aika tuoda takaisin "vanhan ajan" yhdessä tekeminen.